Lähemmäs ihmistä

Teksti Oodia/Maiju Korhonen | Kuvat Oodia/Mirka Happonen

Itä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) uusi ylijohtaja Soile Lahti käy päivisin töissä ja opiskelee iltaisin oikeustieteiden maisteriksi.

Vaikuttavan uran tehnyt viiden lapsen äiti on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri, mutta halu oppia ja kehittää itseä elää edelleen vahvana. 1.1.2020 Pohjois-Savon TE-toimiston johtajan ja ELY-keskuksen hallintojohtajan paikalta AVIlle siirtynyt Soile Lahti kokee hyödykseen sen, että hän on toiminut tällä alueella valtion hallinnon tehtävissä aiemminkin.

– Aluehallintovirastoilla ja ELY-keskuksilla on yhteinen strategia. Työhistoriani myötä minulla on valmiit verkostot ja organisaatioiden toimintatavat ovat tuttuja. Myös tietojärjestelmät ovat pitkälti samantyyppisiä kuin TE-toimistossa ja ELY-keskuksella. Lisäksi työ- ja elinkeinopalveluiden sekä työllisyyden ja yrittäjyyden maailmassa tehty työ auttavat ymmärtämään AVIn tehtävää, Lahti toteaa.

Itä-Suomen AVIn tehtävänä on huolehtia siitä, että sen toimialueella on terveellistä ja turvallista elää sekä tehdä töitä ja yrittää. Samalla se varmistaa, että peruspalvelut toimivat ja yhdenvertaisuus toteutuu kaikilla elämän osa-alueilla. Lahden mukaan tässä on onnistuttu.

– Tähän liittyy esimerkiksi hoiva-alan viime vuonna vahvasti esillä ollut valtakunnallisia hoivapalveluja tarjoavien yritysten ongelmatilanne. Siihen puuttumisessa AVIllakin oli keskeinen rooli. Myös turvallisuuden eteen on tehty paljon työtä maanpuolustuksen, valmiusasioiden ja kokonaisturvallisuuskysymysten osalta, Lahti sanoo.

Lahden mukaan hänellä onkin nyt hyvä perusta jolle rakentaa. Yhdeksi tavoitteekseen hän on asettanut AVIn toiminnan kehittämisen
aiempaa ihmisläheisempään suuntaan.

– Haluan suunnata AVIn roolia valvojasta kohti valmentajaa, ohjaajaa ja neuvojaa. Tavoitteeni on, että AVI olisi tulevaisuudessa hyvässä aktiivisessa vuorovaikutuksessa valvontakohteidensa kanssa niin aikaisessa vaiheessa kuin mahdollista. Sitä kautta pystymme kertomaan alueemme toimijoille millaisia vaatimuksia ja odotuksia esimerkiksi lainsäädäntö joihinkin toimintoihin asettaa, Lahti kertoo.

Esikuvakseen hän nimeää entisen työnantajansa Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV). Se on Lahden mielestä tehnyt hyvää työtä ja uudistunut paljon positiiviseen suuntaan.

– Lisäksi organisaatiolla on strategiassaan paljon samoja teemoja kuin AVIllakin, Lahti toteaa.

Hän kokee AVIn ja Pohjois-Savon ELY-keskuksen samanaikaiset esimiesvaihdokset mahdollisuuksina ja uskoo, että myös uuden johdon ajatukset ovat yhteneväiset alueen toiminnan kehittämisessä.

– Uskon, että pääsemme kaikkien Itä-Suomen ELY-keskusten kanssa erinomaisen hyvään yhteistyöhön yhteisen strategiamme toteuttamisessa, Lahti sanoo.

Soile Lahti, 44
  • Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja
  • Hallintotieteiden maisteri, opiskelee työn ohessa oikeustieteiden maisteriksi
  • Asuu Maaningalla, kotoisin Pielavedeltä
  • Mies ja viisi lasta

Artikkeli on julkaistu alun perin Digimagin Bisnes: koulutus & rekry 2020 -lehdessä.